Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Elämä on ruusuilla tanssimista. Toisten ruusuissa on vaan vähän enemmän piikkejä.

Nuori tyttö, vuosimallia 1992 kirjoittaa ylös ajatuksiaan. Sen olen lyhyen elämäni aikana ainakin todennut, että elämää ei ole tarkoitettu helpoksi.

- Luultavasti minun ei kuitenkaan tarvitse elää toista kertaa, joten välillä olisi hyvä pitää hauskaakin.

Ja minuthan on tehty kivestä.
Minä selviän.

Ei mitään asiaa

Välillä en voi muuta kuin ihmetellä omaa järjenjuoksuani: Miksi ihmeessä menin eilen myöhään nukkumaan, vaikka olisin voinut mennä ajoissa nukkumaan ja se olisi voinut helpottaa sitten tänäänkin ajoissa nukkumaan menemistä?
Noh, vaikka menin myöhään nukkumaan, niin heräsin kyllä ihan "ihmisten aikaan", mutta kyllä mä oisin ihan hyvin voinut mennä nukkumaan mieluummin yhdentoista kuin kahden aikoihin...

En ole kirjoitellut pariin päivään, koska en ole kerennyt enkä jaksanut. Toistan ehkä samaa vanhaa, mutta toisaalta tuntuu, että ois tapahtunu taas hirveesti paljon kaikkea lyhyessä ajassa ja toisaalta taas ei mitään. Sekavaa? Joo mä tiedän.
        :D

Whitney Houstonin biiseistä I Will Always Love Youn lisäksi suosikkejani ovat I Wanna Dance with Somebody, Saving All My Love for You ja I Have Nothing. :)


Kuva

Tsemppiä alkaneeseen viikkoon kaikille!
:-) ♥

Sani kirjoitti 13.02.2012 - 13:57
Juu, muistaakseni juteltiin tästä aiheesta joku aika sitten. Jotenkin sitä on vaan alkanut taas käsitellä. Osittain johtuu varmaan tosta Minttiksen projektista, osittain siitä että oon vihdoin päässyt eroon niistä ihmisistä.

Hauskaa tätä viikkoa! Onko sulla jotain ystävänpäivä suunnitelmia? Ite meen sairaalaan ton jalan takia. Saa nähdä kuin kauan siellä sitten menee.
supernova kirjoitti 14.02.2012 - 10:56
Kiitos! :)
En jaksanut klikata blogisi osoitetta bloggerista ja niinpä kirjoitin googleen arina ja sieltä tuli tällaisia hakutuloksia: Sokos Hotel Arina - Sokos Hotels, Avoimet työpaikat - Osuuskauppa Arina jne.. Sitten päädyin tällaiselle sivulle: http://arina.vuodatus.net/ kunnes lopulta älysin kirjoittaa hakuun arinan ajatukset. : D
Videopostaus tiivistetysti: kirjanlukeminen, mekon haku(yritys), miniläppärikuume jaaa penkkarit+abi-illallinen. : D

Itelle käy aika usein niin, että nukkumaanmeno hurahtaa toivottua myöhemmälle. Suurin syy siihen taitaa olla tietokone. Mutta eikös yödatistelu olekin kiinnostavampaa kuin päivädatistelu? ;o ;D
anonyymi kirjoitti 14.02.2012 - 16:57
itse en tykkää Whitney Houstonin I will always love you- ja I wanna dance with Somebody -biiseistä. Näitä kumpaakin kuunneltiin eilen musatunnilla ja toi Somebody (oon laiska, tiedän) -biisii soitettiin myös tunnilla. En sillä kaksoistunnilla tykästyny ollenkaa kumpaakaan biisiin, enkä Whitneyn lauluääneen, vaikka siltä varmasti löytyisi parempiakin biisejä. Mutta en pysty kuuntelemaan musiikkia ollenkaan, sillä äänet ei tässä koneessa toimi:(
Arina kirjoitti 14.02.2012 - 20:29
En oo itse kovin paljon Whitneyn musiikkia kuunnellut, mutta nuo mainitsemani/mainitsemasi biisit ovat mielestäni kyllä hyviä. :) Ja mulla on sama juttu kuin sulla eli ei kuulu äänet koneessa! :(
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code